Vaihda väsymys elämän imuun

Vaihda väsymys elämän imuun

Tartuithan edellisen blogini innostamana oman elämän tuunaamiseen? Olet siinä tapauksessa varmasti päässyt jo kokemaan, miten pieni sinulle mieleinen muutos antaa lisää energiaa ja hyvää oloa. Jatkamme matkaa. Vaihda väsymys elämän imuun.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on kirjoittanut väitöskirjansa aiheesta Työuupuksesta työn imuun. Hän kertoo, että omaa työn imuaan voi lisätä työtä tuunaamalla ja huolehtimalla riittävästä palautumisesta. Olen ehdottomasti yksi Jari Hakasen faneista, mutta elämä on kokonaisuus. Niin työ ja vapaa-aika kuin yksin ja yhdessä tekeminen lomittuvat tiiviisti toisiinsa. Työn tuunamisen sijaan uskon meidän menestyvän tuunaamalla elämää!

Elämän imu syntyy tekemällä

Kun olet ihan puhki, tarvitset ensin hetken pysähtymistä, hengittelyä ja lepäämistä. Elämän imun edistäminen ei vaadi kuitenkaan supervirtaa tai ihmeitä. Se edellyttää sinulta ennen kaikkea arkista tekemistä ja rohkeutta unelmoida ja rakentaa itselle hyvää elämää. Kokosin sinulle vinkkejä, jotta kynnyksesi aloittaa on mahdollisimman matala. Poimi niistä yksi ja aloita siitä heti tänään.

5 vinkkiä elämän imun edistämiseen

  1. Kiinnitä huomiosi siihen, mikä elämässäsi on hyvin ja mikä kannattelee sinua. Kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaasi joka päivä muutama asia, joista olet sinä päivänä kiitollinen. Kiitollisuuspäiväkirjan hyötyihin voit tutustua blogissa Rajoittaako itsekritiikki elämääsi?
  2. Kirkasta itsellesi, mikä elämässä on sinulle tärkeää ja mitä elämältäsi odotat. Kirjoita, piirrä, ota valokuvia tai kokoa vaikka oman elämäsi aarrekartta. Ohjeen aarrekartan kokoamiseen löydät täältä.
  3. Vaali läheisiä ihmissuhteitasi ja varmista, että tulet aidosti kohdatuksi ja kuulluksi. Meillä jokaisella on psykologisia perustarpeita, joiden tulee täyttyä. Pitämällä huolta omista tarpeista ja huomioimalla muiden tarpeet luot edellytyksen hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Lue aiheesta enemmän blogista Minä haluan ja tarvitsen.
  4. Opettele nimeämään ja ilmaisemaan tunteitasi sekä huomoimaan muiden tunteita. Pysähdy huomaamaan tunne ja tahtotila sen taustalla. Suhtaudu uteliaasti ja etsi rakentavasti ratkaisua eteenpäin.
  5. Suostu hyvän mahdollisuuteen, heitä kyynisyys romukoppaan ja anna itsesi innostua ja iloita!
Vaihda väsymys elämän imuun
Innostu ja iloitse yhdessä

Vaihda väsymys elämän imuun

Tunnet elämän imu energisempänä olona. Jaksat suhtautua vastoinkäymisiin sinnikkäämmin. Elämäsi tuntuu merkityksellisemmältä. Arkisiin hetkiisi sisältyy innostumista ja iloa. Aikasi kuluu huomaamatta ja samaan aikaan olet vahvemmin läsnä juuri tässä.

Väitän, että rohkeutesi elämän tuunaamiseen palkitaan elämän imuna. Riskinä on, että voit paremmin ja tartutat ihanaa eloa ympärillesi. Haastan sinua silti kokeiluun. Lupaa itsellesi nyt se ensimmäinen pieni asia, joka tekee elämästäsi mielekkäämpää ja onnellisempaa ihan joka päivä. Kirjoita se ylös ja kerro läheisillesi. Laita muistutus kalenteriin ja kirjoita kiitospäiväkirjaasi, kun onnistuit lupauksesi toteuttamisessa. Siirrä itsesi väsymyksestä elämän imuun.

Jos haluat ja tarvitset tukea oman hyvinvointimatkasi kulkemiseen ja elämän imun löytämiseen, otathan rohkeasti yhteyttä. Löydät IhanaElo®-hyvinvointiohjaajien tiimimme yhteystiedot linkin takaa.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

P.s. Jos haluat tutustua enemmän työn imuun, voit ladata ilmaisen Työn imu -oppaan Työterveyslaitoksen sivulta. Moni aihealue sopii suoraan myös elämän imun edistämiseen.

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *