Opi pitämään omat rajasi

Opi pitamaan omat rajasi

Olen tainnut muutaman kerran mainita, miten innostun ja syöksyn toteuttamaan milloin mitäkin. Nautin suunnattomasti vapaudesta viritellä, tuunata ja ideoida. Harjoittelen joka päivä pysähtymään touhuni äärelle. Nytkin olen käpertynyt omaan “pesääni” eli työhuoneen nurkkaan sängylle tyynyjen ja huopien sekaan. Minulle voisi kyllä ihan aiheesta toistaa sanoja: “Opi pitämään omat rajasi!”

Koenkin olevani jonkinlainen kokemusasiantuntija tämän aiheen äärellä. En halua riidellä – rakastan rauhaa. Toivon, että kaikkien elo olisi ihana. Kun tähän vielä lisää, että yksi vahvuuksistani on sinnikkyys, rajani taitavat välillä olla minulle kovin hämärän peitossa.Olen monta kertaa toivonut, että olisin osannut sanoa reippaammin EI. Joskus olen ehkä päättänyt sanoa, mutta lopulta olen kuullut itsesi sanovan ”no joo, eiköhän se onnistu.”

Kuulostaako tutulta? EI on yksi parhaista taikasanoista, joka kannattaa opetella. Yksi merkittävimmistä oivalluksistani on ollut, että kieltäytymällä asioista, joita en halua ja jotka eivät minua palvele, luon samalla aikaa minulle merkityksellisille ja tärkeille asioille.

Arvosta itseäsi5 vinkkiä omien rajojen harjoitteluun
  1. Arvosta itseäsi eli tarjoa itsellesi parasta. Ymmärrä, että olet tosi hyvä tyyppi ja ansaitset elämääsi hyviä asioita. Kunnioittamalla itseäsi saat samalla osaksesi kunnioitusta. Ihmiset arvostavat ihmisiä, jotka tuntevat oman arvonsa. He eivät vaivaa sinua turhanpäiten. Päinvastoin, he oppivat kohtelemaan sinua kunnioittavasti.
  2. Mieti, millaisia asioita haluat elämääsi ja mitä et. Pääsääntöisesti ihmiset haluavat elämäänsä asioita, joista nauttivat ja jotka antavat energiaa. Vastaavasti he haluavat luopua asioista, joista eivät pidä ja jotka vievät energiaa. Tiedostamalla omat rajasi, autat muitakin ymmärtämään, missä rajasi kulkevat.
  3. Pohdi, millaista elämää haluat elää ja luo itsellesi siihen sopivia tavoitteita. Valitsemalla mieleisiä asioita, sinulle ei jää aikaa epämukaviin asioihin. Elämääsi kuuluvat ihanat asiat voivat olla vaikka kirjan lukua tai kynttilän katselua höyryävän teemukin kanssa. Voit huoletta merkata nämä asiat kalenteriisi. Tällöin sinun on helpompi sanoa ”Kiitos ehdotuksestasi, mutta valitettavasti olen varattu.”
  4. Epämukavia ehdotuksia saattaa tulla joskus niin yllättäen, ettei niihin osaa varautua. Tällöin kannattaa ostaa lisäaikaa ja sanoa ”Kiitos kivasta ideasta, pohdin asiaa. Sopiiko, että palaan asiaan myöhemmin?” Näin ehdit rauhassa pohtimaan vastaustasi ja kertoa kieltäytymisestäsi kauniisti myöhemmin.
  5. Kieltäytymistä oppii parhaiten harjoittelemalla sitä käytännössä, mutta sitä voi harjoitella myös etukäteen. Kuvittele, että keskustelet jonkun henkilön kanssa. Luo mielikuvissasi onnistunut dialogi, jossa kiität ehdotuksesta ja kerrot kauniisti, että valitettavasti sinä et voi tällä kertaa auttaa asiassa. Harjoittelmalla tarpeeksi monta kertaa, voitat pelkosi ja onnistumisen mahdollisuutesi paranevat.

IhmissuhteetOmasta hyvinvoinnista huolehtivat rajat eivät tarkoita, että olisit rajoittunut tai jyrkkä. Ne ovat sinun mahdollisuutesi muokata elostasi ihanampaa. Rajoja on hyvä asettaa niin tekemiseen kuin ihmissuhteisiin. Läheiset ihmissuhteet ovat yksi onnellisuuden ja hyvinvoinnin tärkeimmistä elementeistä ja samaan aikaa voivat ihmissuhteet olla myös suurimpia energiasyöppöjämme. IhanaElo-hyvinvointiohjaajan koulutuksessa pysähdymme energiaa elämään tuovien ja vievien aiheiden äärelle, hyödynnämme vahvuuksiamme ja harjoittelemme itsemyötätuntoa. Samat elementit kietoutuvat lujan lempeästi eteneviin IhanaElo-hyvinvointivalmennuksiin, hyvinvointiviikonloppuihin ja kursseille. Ihminen on upea kokonaisuus ja hyvinvointi mieletön tutkimusmatka. Opi arvostamaan itseäsi ja pitämään rajasi, niin annat itsellesi mahdollisuuden nauttia elämästäsi vielä enemmän.

Viikon vinkit

Tammikuun ohjaajakoulutukseen tulee ilmoittautua viimeistään 19.12.2018 – lähetä viestisi heti tänään alisa@ihanaelo.fi

Joulun ihanaa eloa tuovat lahjakortit nyt myynnissä!   Osta heti omasi

Ja vain sinulle paljastan jo salaisuuden, että tonttu Elo Ihanainen esittäytyy tänään. Hän jakaa hyvinvointivinkkejä kaikkina parillisina joulukuun päivinä aina jouluun saakka! Seuraa Elo Ihanaista Facebookissa @ihanaelo tai suoraan IhanaElon Youtube-kanavalla

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

 

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *