Olethan myötätuntoinen itsellesi

Kesälomat on pidelty ja syksy palauttaa huiskeen ja arjen äärelle. Nyt on täydellinen hetki suhtautua itseen myötätuntoisesti ja huolehtien. Olen viettänyt kesääni itsemyötätunnon ja itsekritiikistä vapautumisen äärellä. Sinun edessäsi on siis syksyn aikana useampi blogi, joissa pohdiskelen näiden tärkeiden asioiden merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Olen itselleni helposti vaativa. Kun vahvuuteni on sinnikkyys, on asioita saatava valmiiksi. Olen harjoitellut myötätuntoisempaa suhtautumista itseeni ja uskon sinun ihan varmasti pystyvän samaan. Itsemyötätunto on taito, jota voi opetella.

Istahda hetkeksi itsesi äärelle. Pyöriikö päässäsi kehotuksia siitä, että pitäisi syödä terveellisesti, harrastaa, liikkua, panostaa ihmissuhteisiin, meditoida, nukkua tarpeeksi ja työskennellä työn imussa? Jos vain valitset oikein, niin olet onnellinen. Ihan oma vika, että en saavuta itselleni asettamia vaatimuksia.

Itsemyötätunto koostuu kahdesta osasta: kyvystä huomata kärsimystä itsessään ja toisaalta kyvystä lievittää tätä kärsimystä erilaisin keinoin. Kuvittele hetki, että kärsimys on reppu selässäsi. Kun kohtaa jonkinlaisen vaikeuden elämässä, saa pari uutta kiveä reppuun kannettavaksi. Jos vielä yrittää välttää tätä kärsimystä, lisääntyvät kivet entisestään ja reppu tulee painavammaksi kantaa. Toisaalta, jos lähestyisit kärsimystä myötätunnolla, ainakin muutama kivi tippuisi pois repusta. Joskus reppu voi tyhjentyä vaikka kokonaan. Ehkä olet sen kokenutkin, kun olet keskustellut virheestäsi myötätuntoisen ystävän kanssa. Yhtäkkiä paino on pudonnut hartioilta.

Harjoittamalla itsemyötätuntoa voit keventää itse reppuasi. Samanaikaisesti se voi mahdollistaa sinulle itsellesi tärkeiden asioiden toteuttamisen. Mietipä hetkinen itseäsi. Mitä keinoja jo käytät auttaaksesi itseäsi vaikeina hetkinä? Auttaako sinua puhuminen läheisen ihmisen kanssa? Oletko opetellut syvähengitystä? Lähdetkö ehkä lenkille tai luontoon? Kuunteletko musiikkia tai menetkö saunaan? Nämä keinot kannattaakin pitää mielessä ja ottaa aktiivisesti käyttöön tarpeen tullen.

Itsemyötätunto voi olla avuksi monissa erilaisissa tilanteissa. Tutkimustuloksin on vahvistettu, että itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä, tyytyväisempiä parisuhteissaan ja kokevat vähemmän ahdistusta ja masennusta verrattuna itseensä kriittisemmin suhtautuviin ihmisiin. Itsemyötätuntoiset ihmiset kestävät myös vastoinkäymisiä paremmin niistä lannistumatta, ottavat enemmän vastuuta omista virheistään ja ovat tarvittaessa jämäkämpiä.

Muista kohdella itseäsi kuin hyvää ystävääsi. Käytä ikiomia keinojasi auttaaksesi itseäsi tiukan paikan tullen. Anna itsellesi halaus ja kannustava hymy. Joka kerta näitä keinoja käyttäessäsi opit suhtautumaan itseesi myötätuntoisemmin ja parannat samalla hyvinvointiasi. Ei se ihan oikeasti ole yhtään sen vaikeampaa. Salli itsesi kohdella myös sinua itseäsi hyväksyen, arvostaen ja välittäen!

Itsemyötätunto ja sen harjoittelu on tärkeässä roolissa myös IhanaElo-ohjaajakoulutuksessa ja IhanaElo-hyvinvointivalmennuksissa. Pieni toisten tsemppaus ja harjoitteista muistuttelu voikin olla avain juuri sinun hyvinvointisi merkittävään parantumiseen. Toimintamallien ja elämäntapojen muuttaminen on usein paljon helpompaa, kun rinnalla on myötätuntoinen ja välittävä ihminen – tämä koskee myös itsemyötuntoa ja sen vahvistamista.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *