Lisää myötäinnolla iloa ja innostusta

Lisaa myotainnolla iloa ja innostusta

Yhdessä innostuminen on valtavan voimaannuttavaa. Innostunut ihminen on mielenkiintoinen ja energisoiva. Uteliaisuuteni herää. Miksi hän on niin innostunut? Mitä innostuksen takana on? Innostus tarttuu ja haluan sen tarttuvan. Innostuminen saa kehon ja mielen kuplimaan. Se tuntuu hyvältä. Lisää myötäinnolla iloa ja innostusta.

Mieti hetki aihetta toisin päin. Kun innostut ja onnistut, on suorastaan musertavaa ellei kukaan iloitse puolestasi ja kanssasi. Eikö tunnukin, ettei kukaan huomaa, arvosta, halua ymmärtää, ottaa mukaan porukkaan?

Myötäinto ei lopulta ole ilonhetkien kalastelua, vaan suorastaan elämän ja kuoleman kysymys. Tarvitsen kokemuksen, että puoliso, ystävä ja kollega on minun puolellani ja iloitsee onnistumisestani. 

Uskalla innostua ja näyttää tunteesi

Myötäinto edellyttää tietenkin ensin, että sinä ja kollegasi uskallatte innostua ja näyttää tunteet – myös työpaikalla. Kun kollega innostuu, haluat uteliaasti elää mukana. Huomioimalla hänen ilon ja innostuksen kerrot, että hänelle arvokkaat asiat ovat sinunkin silmissäsi arvokkaita ja niitä kannattaa tavoitella.

Kilpailuhenkisissä työyhteisöissä myötäinto on paljon haastavampaa kuin myötätunto. Kollegan vakava sairaus herättää huolta ja myötätuntoa. Mutta iloitsetko vilpittömästi kollegasi menestyksestä?  

Mitä enemmän jokainen tulee nähdyksi yksilönä, hänen ainutlaatuista panostaan arvostaen ja sitä tukien, sitä luontavampaa ja helpompaa myötäinto on. Myötäinto vahvistaa huikean tärkeää kokemusta, että pystyn merkityksellisiin, minulle ja yhteisölle arvokkaisiin tekoihin.

Hyödynnä työkaluja myötäinnon lisäämiseen

Myötäinnon edistämisen ensimmäinen askel – töissäkin – on itsestään huolehtiminen. Jos toisen ilo ja innostus ei herätä myötäintoasi, aloita oman hyvinvointisi vaalimisesta. Huolehdi säännöllisestä ja monipuolisesta syömisestä, liiku mieleisellä tavalla ja vaali untasi sekä palautumisen hetkiä. Muita työkaluja myötäinnon lisäämiseen ovat:

  1. Viesti avoimesti. Uskalla kertoa ideoistasi ja osallistua iloon. Positiivisella ja avoimella viestinnällä luot rehellistä ja kunnioittavaa toimintakulttuuria.
  2. Puhalla yhteen hiileen. Pidä esillä yhteistä päämäärää. Arvosta jokaisen työpanosta.
  3. Kohtaa aidosti. Ole läsnä. Kuuntele, mitä toisella on kerrottavana.

Tämän blogin innostajana ja lähteenä on toiminut Anne Birgitta Pessin, Frank Martelan ja Miia Paakkasen toimittama kirja Myötätunnon mullistava voima. Olen saanut konkreettisesti kokea myötätunnon ja myötäinnon voiman saadessani toimia osana IhanaElo®-hyvinvointiohjaajien tiimiä.

IhanaElo-hyvinvointiohjaaja myötäinnostuu onnistumisista
IhanaElo®-tiimiläiset haluavat myötäinnostua kanssasi

Tiimistämme löydän aina myötinnostujan itselleni. Ideat sinkoilevat ja meille on luontaista lähteä mukaan kyllä ja -lausein. Parastamme päivittäin noukkimalla ideoita ja tekemällä niistä yhdessä vielä parempia.

IhanaElo®-tiimiin pääsee mukaan kahdesti vuodessa käynnistyvän IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan koulutuksen kautta. IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan saat myötäeläjäksi ja rinnallakulkijaksi itsellesi ja työyhteisöllesi yhdellä viestillä tai puhelulla. Valmennuksemme tukevat mitatusti hyvinvointiasi.

IhanaElo®-koulutusten ja -valmennusten arvot ovat rakkaus, rehellisyys, aitous ja kunnioittaminen ovat läsnä jokaisessa kohtaamisessamme. Haluamme myötäinnostua sinun oivalluksistasi ja onnistumisistasi! Otathan yhteyttä heti tänään.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *