Ihastuttaako luontomatkailu vai ahdistaako turismi?

Voiko luonnon kauneudet jakaa porukalla

“Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa? Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?” Happoradion kappale soi päässäni. Tuntien hiljaisuudessa vaeltamisen sijaan olemme päättäneet tänään rohkeasti lähteä katsomaan Slovenian suosituimpia luontokohteita. Päivä on edellistä viileämpi ja olemme aikaisin liikkeellä siinä toivossa, että muut vasta suunnittelisivat lähtöä samoihin paikkoihin. Pohdin mielessäni ihastuttaako luontomatkailu vai ahdistaako turismi.

Vintgar-kosken kuohuntaa

Parkkipaikka ammottaa tyhjyyttään. Lähdemme askeltamaan toivorikkaina Vintgar-kosken kuohunnan suuntaan ja olemme mieli avoinna valmiita aistimaan luonnon ainutlaatuisuutta myös tänään. Äänet voimistuvat ja jylinä tuntuu rintakehässä. Vielä nämä portaat ja edessämme avautuu kuohuvaa koskea mukaileva kävelysilta. Kymmenkunta ihmistä istuu syömässä aamun ensimmäisiä eväitä kamerat kaulalla. Hämmästymme, kun kävelysillalla etenee kulkijoita tasaisena virtana.

Lähdemme askeltamaan kävelysiltaa kohti yläjuoksua. Koski kulkee välillä luonnollisen oloisesti valtoimenaan, toisinaan betonireunat ohjaavat sitä eteenpäin. Kävelysilta ja ihmisvirta jatkuvat aina seuraavan mutkan takana niin kauaksi kuin näkökenttää riittää. Perheitä, ryhmiä, pariskuntia. Valokuvia, videoita ja lisää kuvia. Koski näyttelee voimiaan, mutta vasta pienessä poukamassa kelluva sorsa saa pysähtymään. Onkohan se suunnittelemassa matkaa vasten kuohuja vai uskaltautumassa virran vietäväksi?

Välillä on vedettävä huppua päähän veden kuohujen muuttuessa kastelevaksi vesisumuksi. Hetkittäin maisemassa vilkahtavat lumiset Alppien huiput. Tuhansien askelten jälkeen saavumme portille, joka johtaa lippuportille ja suurelle parkkipaikalle. Olemme onnistuneet aloittamaan tutustumisretkemme ”väärästä” päästä. Uusia ryhmiä virtaa portista sisään. Kosken kuohut ovat kieltämättä upeat, mutta hiljaisuus on poissa.

Palatessa huomaan sorsan nousseen huilaamaan pengermälle. Ehkä se ei osannut päättää taistellako vastaan vai antautua virran vietäväksi. Ehkä se ei halunnut kumpaakaan. Ehkä sen on ihan hyvä olla vain tässä ja nyt? Minun oli päästävä pois. En halua taistella virtaa vastaan tai antautua sen vietäväksi. Haluan kohdata luonnon hiljaisuuden ja rauhan vähän pienemmällä porukalla.

Bled-järven postikorttimainen lumo

Jatkamme Bled-järvelle. Syömme matkalla rauhallisen lounaan aurinkoisella terassilla. Ehkä sittenkin tämä hetki juuri nyt voittaa eväät metsässä. Siika on paistettu juuri sopivan kypsäksi ja säilyttänyt mehevyytensä. Salaattia en olisi repussa tullut kuljettaneeksi.

Ahdistaako turismi
Bled-järven kauneus lumoaa

Bled-järvi on yksi Slovenian suosituimmista nähtävyyksistä. Näkymä järvelle on postikorttimainen. Kiipeämisestä innostuneina kapuamme useammalle näköalapaikalle ihailemaan avautuvaa maisemaa. Järvi, saari kirkkoineen ja takana siintävät Alpit ovat mieleenpainuva kokonaisuus. Emme ole yksin. Rakastunut pariskunta suutelee romanttista näkymää ihaillen. Nuoret hyppivät ottamassa selfieitä. Koiranomistaja nostaa koiran syliin, jotta kumpikin mahtuvat samaan kuvaan maiseman kanssa.

Jos kuohuja reunustavien kävelysiltojen jonot saivat ahdistumaan, tänne mahdumme hyvin kaikki. Näkymä saa pysähtymään ja jokaisen meistä hetkeksi elämään juuri tätä kohtausta. Vain minä voin tuntea, miltä tämä kauneus minusta tuntuu. Vain minä voin painaa nämä hetket omiin muistoihini. Sinulla siinä lähelläni on oikeus kokea nämä näkymät omalla tavallasi ja jatkaa matkaasi, kun haluat. Lumous ei katoa, vaikka laskeudumme järven rannalle. Tämä paikka on todella kaunis.

Soutuveneet kuljettavat uteliaita tutustumaan järven keskellä olevaan kirkkoon. Reippaimmat ovat vuokranneet oman veneen ja yrittävät edetä suoraan. Miten itsestään selvänä on soutamisen taitoa pitänytkään. Onneksi isä aikanaan ymmärsi olla liikaa neuvomatta. Olisivat voineet kiukkuiselta verkot jäädä seuraavana iltana laskelmatta. Silti on tuttua ottaa maa merkki rannasta ja edetä veto kerrallaan.

Kun käki jälleen aloittaa kukuntansa, karkaa mieli omalle mökille. Mökin portailla saa tuijotella järvelle ja ihailla ainutlaatuisen kaunista ja rakasta näkymää. On enemmän kuin reilua jakaa tämä maisema muiden paikalle saapuneiden kanssa.

Huomenna palaamme metsään hiljaisille poluille. En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Kun risteyksen kohdalta valitsee vahingossa väärän suunnan ja näkee jotakin aivan odottamatonta tai palaa samaa reittiä takaisin, on silti ollut koko ajan matkalla. Jokainen askel on kokemus. Jokainen hetki on ihmettelyn arvoinen. Luithan jo huhtikuun lopun vaellusmatkamme ensimmäisen vaelluspäivän upeista kokemuksista blogista Huipulle noustaan askel kerrallaan.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

P.s. Muistathan klikata itsesi uutiskirjeen tilaajaksi blogin alta. Saat kahden viikon välein sähköpostin, jonka toivon edistävän sinun hyvinvointiasi.

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *