fbpx

Huipulle noustaan askel kerrallaan

Huipulle noustaan askel kerrallaan Slovenia

Oletko syöksymässä seuraavalle etapille? Oletko suorittamassa seuraavaa tehtävää? Oletko etsimässä lyhintä reittiä, jotta olisit jo perillä? Miltä epävarmuus onnistumisesta tuntuu? Entä, jos et voisikaan kontrolloida jokaista käännettä ja varmistaa tekeväsi juuri oikeita valintoja? Entä, jos pysähtyisit juuri tämän hetken äärelle. Huipulle noustaan askel kerrallaan.

Vaeltamassa Sloveniassa

Jännittää. Vieraat reitit. Luvassa sadetta. Pitävätkö varusteet vettä? Jaksanko muiden mukana? Hiertävätkö kengät? Onko mukana riittävästi vettä ja eväitä? Uskallanko edetä jyrkkien paikkojen ohi? Olen ensimmäistä kertaa matkalla Alpeille vaeltamaan. Tiedän, että porukka on minulle täydellinen ja kuntokin ihan ok. Silti epävarmuus oli ottaa valtaansa pakatessa. Haluan, että edessä olisi ikimuistoisia askelia – ei itkunsekaista selviytymistä.

Ensimmäinen aamu valkenee kirkkaampana kuin uskalsimme odottaa. Puemme rohkeasti alimmaksi kerrokseksi shortsit ja lyhythihaiset paidat. Rasvaamme nenät aurinkovoiteella ja pakkaamme reppuun eväiden väliin sadevaatteet. Vettä reilusti matkaan ja hymy on porukalla herkässä. Tuntuu huikealta päästä liikkeelle. Innostuksemme asettaa päivän tavoitteen korkealle ja aloitamme nousumme yli 1600 metriin. Auto parkkiin 400 metrin korkeuteen ja askel kerrallaan liikkeelle.

Sauva kädessä antaa tukea ja kädet hepottavat nousua. Kevät värjää metsän vaaleanvihreäksi. Kukat aukovat itseään yöunien jälkeen. Rauhallinen eteneminen saa hengästymään.  Yritetään malttaa. Käen kukkuminen saa hymyn huulille. Eikö käki kuulukaan vain Suomen juhannukseen? Miten se nyt täällä näin intoutuu matkaamme rytmittämään? Kyllä mielikuvat rakentavat maailmaa monelta kulmalta. Ei tätäkään kukkumista olisi tullut koskaan kohdanneeksi, jos ei nyt olisi tässä hetkessä, pysähtyneenä näiden äänien äärelle.

Huipulle noustaan askel kerrallaan

Tankataan välillä. Virta loppuu, jos ei syödä jotain. Huomaan ajatusten matkaavan seuraaville evästauoille. Mitä syön nyt ja miten paljon jätän seuraaviin hetkiin? Muuten ajatukset ovat vain tässä. Olisiko pitänyt jotakin murhetta pohdiskella, kun on aikaa? En ainakaan enää muista mitä. Kaikki katsovat toisiaan levollisin ilmein. Ei täällä luonnon keskellä mikään mieltä paina. Vehreys, lintujen laulu, hiljaisuus ja tuoksut ovat lumonneet. Jatketaan eteenpäin.

Maisema muuttuu hiljalleen. Päivän lämpimin hetki saa vähentämään vaatetta ja jatkamme shortseissa ja lyhythihaisissa eteenpäin. Hetkittäin helpot pätkät vaihtuvat louhikkoisempaan etenemiseen. Aidat ovat enemmänkin koristeena kuin turvana. Onneksi reitti on pääosin todella turvallinen. Meillä ei ole tarvetta ylittää itseämme kuin nousumetreissä ja askelten määrässä. “Vau” kuuluu jälleen edeltä. Korkeammalle noustessa maisemat avautuvat aina vain kauemmaksi. Puisten vuorien lomasta näkyvät jylhät lumihuiput. Hengästyttävää.

Ajatukset ovat tässä askelessa ja tämän hetken näkymässä. Tutkin katseella seuraavan askeleen paikkaa. Olisiko parempi astua tuon juuren yli ja saada kantapää tukevasti sen yläpuolelle? Maisemaa pysähdytään katsomaan uudelleen ja uudelleen. Vedetään happea ja ihaillaan – ei ole kiirettä. Olemme matkalla, elämässä tätä kokemusta. Tavoitteena ei ole päästä perille. Saavumme perille, kun on sen aika. Sitä ennen etenemme askel kerrallaan.

Puiden vihreys katoaa ja muuttuu harmaudeksi. Täytyy vetää pitkähihainen päälle lämmikkeeksi. Edellisen risteyksen viitassa taisi lukea 1238 metriä. Olemme hurjan ylpeitä koko porukasta. Puheen pulina on hiljentynyt, mutta käki kukkuu edelleen satunnaisesti. Hymy on levollinen ja katse täynnä rauhaa. Eteneminen rytmittyy askelluksiin ja hengähdystaukoihin, joiden aikana voi aistia ja ihmetellä luonnon upeutta.

Huipulle noustaan askel kerrallaan
Huipulle noustaan askel kerrallaan

Huipulla tuulee

Saavumme avoimelle niitylle. 1400 metrin kyltin jälkeen tuuli on alkanut yltyä. Taivaanrannassa jyrähtää. Ensimmäiset pisarat varoittavat myrskystä. Kaivamme sadevarusteet päälle ja sidomme hupunnyörit tiukalle. Luonnon voima tuntuu kehossa. Pieni ihminen tuntee melkein lentoon lähtevänsä. Puskemme vasten tuulta nauraen. Mikä valtavan upea päivä. Ei kukaan meistä voinut uskoa kokevansa näin paljon erilaisia hetkiä, maisemia, elämyksiä ja tunteita jo ensimmäisen päivän aikana.

Kauempana siintää paimenten asumuksia. Niitty on vaihtunut puuttomaksi rinteeksi, jossa sinnikkäät kukat pitävät kiinni terälehdistään tuulen tuivertaessa. Laella näkyy tämän päivän etappimme. Tilaamme majatalossa paikalliset kaalikeitot ja kilistämme laseja – 1250 metriä nousua, yhdessä jaettuja ja samalla niin jokaisen omia edettyä metrejä. Sade rummuttaa ikkunaan. Huilitaan hetki.

Energia virtaa lautaselta jäseniin ja saa haluamaan uudelleen ulos. Meillä ei ole kuljetusta alas. Edessä ovat samat metrit laskeutuen. En tiedä oletko koskaan vaeltanut, mutta laskeutuminen on yllättävän rankkaa touhua. Tuntien jälkeen polvia vain alkaa kivistää ja etureidet hiljalleen väsyvät. Kiitän innostustani crossfitiin. Nyt niitä lihaksia tarvitaan niin jaloissa kuin keskivartalossakin. Kehonhallinta on käytössä, kun jalka etsii seuraavaa tukevaa kohtaa tao eteneminen vaatii hyppyä askelmalta seuraavalle.

Maisemissa on paljon samaa ja toisaalta aivan uutta. Näkökulma on muuttunut. Tiukemmat paikat eivät tunnu enää niin pelottavilta, kun ovat tuttuja. Epävarmuus jaksamisesta muuttuu hiljalleen iloiseksi onnellisuudeksi. Tätä minä olen aina halunnut tehdä. Liike ja luonto yhdistyvät huikealla tavalla tukemaan kehon ja mielen hyvinvointia. Eikä tämä olisi sama juttu yksin. Nämä ihanat tyypit haluavat kokea tämän kaiken yhdessä kanssani. Elää tätä hetkeä juuri nyt ja samalla koota yhteisiä ainutlaatuisia muistoja, joihin palata monta kertaa.

Luonto hoivaa kehoa ja mieltä

Viimeiset kilometrit autolle tuntuvat kieltämättä jo pitkiltä. Palaan mielessäni ottamaan vain askeleen kerrallaan. Tuon kiven päällä askel pitää. Tuo juuri jarruttaa jalan alla pyöriviä irtokiviä. Sauva siirtyy kädestä toiseen ja ottaa vähän vastaan. Välillä pysähdytään ja ihmetellään ympäristöä. Tässä porukassa ketään ei jätetä. Jokaiselle on tilaa ja aikaa.

Auto löytyy ja hiljaisuus siirtyy väsyneiden matkaajien mukana pyörille. Ruokalautasen äärellä keskustelu jo viriää kohti seuraavaa päivää. Huomenna olemme jälleen monta askelta rikkaampia. Matkakertomuksemme ja vaelluksen herättämät ajatukset ovat mukana myös tulevissa blogeissa.

Muistathan nauttia liikkumisesta luonnosta. Katsele, kuuntele ja haistele. Kosketa ja vaikka vähän maistele. Liikkuminen ja yhdessä tekeminen luonnossa lisää tutkitusti hyvinvointia. Luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista enemmän blogissa Luonto hoivaa kehoa ja mieltä. Anna luonnolle mahdollisuus. Etene omalla rytmilläsi ja hengitä.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

P.s. Muistathan klikata itsesi uutiskirjeen tilaajaksi blogin alta. Saat kahden viikon välein sähköpostin, jonka toivon edistävän sinun hyvinvointiasi.  

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi

2 Comments on “Huipulle noustaan askel kerrallaan

  1. Ihana lukea sinun kirjoitustasi Alisa! Ihan kuin itsekin olisin ollut matkassa mukana <3

    • Kiitos palautteestasi Mia. Lähden varmasti uudelleen. Toivottavasti saan sinut jonain päivänä mukaani.

      Ihanaa eloa kevääseesi, Alisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *