Aivojen kuntokartoitus herättää muutokseen

Aivojen kuntokartoitus herättää muutokseen

IhanaElo toteutti Työsuojelurahaston tukemana Aivojen hyvinvointia edistäviä toimintamalleja työpaikoille -kehityshankkeen, jossa yhdistettiin BrainID®-aivokuntokartoitus ja IhanaElo®-hyvinvointiaskeleet. Kehityshankkeella oli mitatusti voimaannuttava vaikutus osallistujille. Vaikuttavat tulokset vahvistivat, että voimme merkittävästi itse vaikuttaa jaksamiseemme. Lue tästä blogista, miten hanke toteutettiin. Aivojen kuntokartoitus herättää muutokseen.

Asiakkaamme Airbus Defence and Space on Euroopan suurin ilmailu- ja avaruusteknologiayritys, jonka asiantuntijat työskentelevät laatu- ja aikapaineen alla jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Jaksaminen on lujilla ja työkyvyttömyysriskit kasvavat. Hankkeessa mittausten ja ryhmätapaamisten avulla harjoittelimme pysähtymistä oman hyvinvoinnin äärelle ja vaikuttavista tuloksista voit lukea edellisestä blogistani: Vaikuttavia tuloksia mielen hyvinvoinnin tukemisessa.

Aivojen kuntokartoitus herättää muutokseen

Hankkeen vaikuttavuutta haluttiin mitata mahdollisimman objektiivisesti. WHO:n elämänlaatumittarin lisäksi hyödynsimme BrainID®-aivokuntokartoituksen antamaa objektiivista tietoa aivojen hyvinvointia kuormittavista tekijöistä. Suomessa kehitetty BrainID® on huikean hieno innovaatio, jolla saamme vaivattomasti ja luotettavasti tietoa tavallisen, terveen aikuisen aivojen voimavaroista, toimintakunnosta ja palautumiskyvystä. 

Aivokuntokartoitus koostuu:

  • qEEG-aivokuntomittauksesta
  • Mittaustuloksesta saatavasta BrainMind Audit® -profiilista
  • BrainID® mentorin tuesta

Mittaus ja sen tulokset motivoivat hankkeeseen osallistujia. Objektiivinen tieto pysäytti. Minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa niin aivojeni kuin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Teoillani on merkitystä ja valintani ratkaisevat, mihin suuntaan tilanteeni kehittyy.

Huikea kokemus omalta osalta. Tosi hienoa nähdä, että toimenpiteet

auttavat ja vaikuttavat aivojen hyvinvointiin.

Mittaustulokset olivat herättäviä. Jotain täytyy tehdä!

Aivojen kuntokartoitus herättää muutokseen
Aivojen BrainID®-kuntokartoitus herättää muutokseen

IhanaElo®-hyvinvointiaskelmat tapaamisten runkona

IhanaElo®-hyvinvointivalmennukset lähtevät liikkeelle elinvoimaisuuden ja energian lisäämisestä. Pysähdymme viikko kerrallaan syömisen, fyysisen aktiivisuuden, unen ja palautumisen äärelle. Etsimme ja kokeilemme omaan elämään sopivia hyvinvointia edistäviä rutiineja. Onnistumisten ja oivallusten kautta kasvavat voimat, kehon ja mielen virkeys, uteliaisuus ja toivo. Minä tiedän, mikä on minun hyvinvoinnilleni tärkeätä. Minä osaan huolehtia itsestäni ja pystyn vaikuttamaan jaksamiseeni. Voimavarojen kasvaessa jatkamme matkaa omien vahvuuksien, itsemyötätunnon ja ihmissuhteiden äärelle.

IhanaElo®-valmennusten taustalla ovat suomalaiset ravitsemussuositukset, UKK-instituutin liikkumisen suositukset ja positiivisen psykologian peruselementit. Kokonaisuus tukee perusterveen aikuisen ennaltaehkäiseviä toimia oman terveyden säilyttämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

Valmennusten aikana kasvatamme osaamista:

  • Rutiinien muokkaamiseen – luopumiseen ja uuden rakentamiseen
  • Pysähtymiseen sekä itsen ja muiden kuunteluun, jotta näkee olennaisen ja tekee oikeita asioita fiksummin
  • Itsensä johtamiseen ja itsetuntemukseen, joilla on suora vaikutus vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin

Vajaassa puolessa vuodessa olemme päässeet hyvään alkuun. Osallistujat ovat kokeneet onnistumisia ja karikoita, löytäneet oman tavan vaikuttaa rutiineihin ja valmiita jatkamaan matkaa luottavaisesti eteenpäin.

Minulla oli mahdollisuus toimia kehityshankkeessa IhanaElo®-hyvinvointiohjaajana ja BrainID®-mentorina. Olen kiitollinen kokemuksesta ja jokaisesta kohtaamisesta hankkeen aikana. Lisätietoa hankkeesta ja sen tuloksista löydät Työsuojelurahaston sivuilta.

Kerron mielelläni lisää hankkeesta ja valmennuksistamme. Varaa itsellesi ilmainen esittelyaika. Kartoitamme yhdessä tarpeenne ja etsimme ratkaisun, miten voimme tukea hyvinvointianne.

Ihanaa eloa sinulle, Alisa

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *