fbpx

Aikaa ystävien kanssa

Elämäni on ihanan täyteläistä – työ talousjohtajana, intohimon ja innostuksen voimalla kasvava IhanaElo, rakas perhe arkineen ja juhlineen. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaatii huiskeen keskellä erityistä huomiota. Moni asia on toki vuosien aikana rutinoitunut tai löytänyt vauhdikkaampiin hetkiin sovellettavia muotojaan. Jos jumppa ei sovi kalenteriin, kävelen reippaasti työmatkoilla säässä kuin säässä. Jos lähden valmentamaan suoraan työpaikalta, nappaan aamulla salaatin tai eilisen ruoan jämiä evääksi ja syön ennen töistä lähtöä. Jos keho on jumissa ja vatsa tuntuu kivistävän, teen TRE-harjoituksen ja tunnen rauhan ja rentouden leviävän koko kroppaan. Minulle TRE sopiikin hyvin unilääkkeeksi.

Läheisten kanssa vietetty aika jää välillä tosi vähäiseksi. Kotona asuvaa perhettä toki näkee, mutta kaikki touhuavat paljon omiaan. Se on tosin luonnollista, kun nuorimmainenkin jo täyttää 17 vuotta. Silti minulle ovat todella tärkeitä ne pienet yhteiset hetket, kuulumisten jakamiset, ruokailut ja halaukset. Ystäville sen sijaan lähetän usein lämpimiä ajatuksia. En oikein ole puhelimessa höpöttävää tyyppiä ja fyysiset kohtaamiset ovat harvinaisempia onnen hetkiä. Yhden sellaisen haluan jakaa kanssanne.

Ystäväpariskunnallamme on lomapaikka Taivalkoskella. Kyllä – perille pääsyyn tarvittiin lento Ouluun ja autolla vielä pari tuntia siihen päälle. Siitä huolimatta meitä kokoontui perille kahdeksan hymyilevää ja halailevaa aikuista. Kevään tulo oli alkanut sulattaa mökkitietä ja heikentää jäitä, mutta silti pääsimme toteuttamaan perinteistä retkeämme. Aamulla eväät kassiin, Päätalon hengessä perinteisemmät asut päälle sekä kumisaappaat ja metsäsukset jalkaan. Luonto ympärillämme on pysähtyneen hiljainen. Yön kovettama lumi kantaa ja edetessä kuuluu vain suksien rahina jäistä pintaa vasten. Puiden naava saa muistelemaan koulun biologian tunteja – ilma on täällä ihanan puhdas.

Tahti on täynnä rauhaa ja hyvää oloa. Pysähdellään, kuunnellaan, hymyillään ja höpötellään. Lounaalla tulen äärellä kiitellään isäntiä kutsusta ja tarinat edellisiltä vuosilta täyttävät ilman. Yhdessä koetut hetket ovat huikeita. Olla läsnä tässä ja nyt. Toisaalta kantaa hienoja hetkiä mukanaan ja muistella niitä sopivilla hetkillä uudelleen ja uudelleen. Tätä retkeä ei mitattu kilometreissä, vaan ihanan elon kasvuna luonnossa, mahtavassa seurassa, vietetystä ajasta energiaa ja hyvää oloa keräten.

Kiitos rakkaat ystäväni, että olette osa elämääni. Lähetän jatkossakin lämpimiä ajatuksia – ei kadota toisiltamme mihinkään. Pidetään kiinni myös yhteisistä hetkistämme – ne ovat aarteita, jotka tekevät onnelliseksi.

Terveisin Alisa

Piditkö lukemastasi? Klikkaa nappia ja jaa se ystävillesi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *